Janne Vainio

Ajankohtaista Kumppanuudesta & Matkapuhelinpalveluista

Ajankohtaista (22.11.)

?lytekstiviestill? saisi ryhti? ja rytmi? H1N1 rokotusjonoihin

Posted by jannemtvainio on November 9, 2009 at 7:53 AM

H1N1- pandemiaa, eli tuttavallisemmin sikainfluenssaa teilataan parhaillaan kansakunnan kattavalla rokotusohjelmalla. Kaikissa Suomen kunnissa on meneillään eräänlainen kriisiharjoitus, jossa tuhansia kansalaisia mobilisoidaan - jonottamaan? Medioissa esillä olleet kuvat kertovat hätääntyneistä kansalaisista neuvostoliittolaismittoihin kasvaneissa mega-jonoissa. Samaiset iltapäivälehdet pääsevät myymään irtonumeroitaan kertoessaan tarinoita väkivaltaisistakin tilanteista huolestuneiden ihmisten taistellessa paikastaan jonossa. On suorastaan pöyristyttävää, että 2000-luvulla näinkin suuren mittakaavan operaatiossa ei hyödynnetä modernia tietotekniikkaa lainkaan. Asemamme julkisen sektorin tietoyhteiskuntien banaani-valtiona on pysyy kunnes todellinen herätys toteutuu. Olisi mielenkiintoista laskea yksinkertaisella matematiikalla miten paljon nyt jalkautettavana oleva operaatio tulee tehottomuutensa muodossa maksamaan  vaikkapa ainoastaan jonossa seistyinä hukattuina työtunteina.

 

Kansalaisten ja yhteiskunnan keskeisten instituutioden kesken tulisi rakentaa dynaamisen dialogin mahdollistava infrastruktuuri välittömästi. Jokainen matkapuhelinta hallussaan pitävä kansalainen olisi mahdollista tavoittaa henkilökohtaisella matkapuhelimella 24/7 tehokkaasti ja turvallisesti jo nykyisen teknologian avulla. Hyvänä esimerkkinä tästä vaikkapa suomalainen innovaatio, BookIT Älytekstiviesti (iSMS), joka mahdollistaa jopa miljoonaluokan kohderyhmän käsittelyn yksilöllisesti ketjutettavilla tekstiviesteillä lähes realiaikaisesti. Esimerkiksi erilaisten ajanvarausten, kuten H1N1 rokotusaikojen tarjoaminen ja varaaminen voitaisin toteuttaa aivan yhtä yksikertaisella teknologialla, kuin vaikkapa rengashotellin renkaanvaihtoaikojen tarjoaminen ja kuittaukset VIANORin edistyksellisessä palvelussa aina sesonkien aikana. Luonnollisesti valmiuden rakentaminen tällaiseen dynaamiseen kansalaisdialogiin edellytäisi enakkoluulottomia päätöksiä valtiovallalta.

 

Suomessa on tällä hetkellä teleoperaatorien ilmoittamien lukujen mukaan käytössä lähes 7,5 miljoonaa matkapuhelinliittymää. Alkaa siis olla jo melkoinen poikkeama, mikäli kansalaisen käytössä ei ole ainakin yksi niistä. Laitoshoidossa tai rintaruokinnassa olevat ovat oma tarinansa, mutta heidän puolesta päätöksiä tehdään toisaalla. SMS on tehokkain kanava komunikaatioon mikäli tarve on tehdä se yksilöllisesti, mutta miljoonaluokan kohderyhmän kanssa samanaikaisesti. Valtiovallankin olisi aika huomata yksinkertaisimman teknologian tarjoamat konkreettiset mahdollisuudet tuottavuuden ja tehokkuuden parantamiseen – ja tässä tapauksessa kansalaisten henkien säästämiseen.  

 

Mutta joo...  mikäli hanke toteutettaisiin mainitsemallani iSMS-teknologialla siitä ei saisi rakennettua yhteiskunnallisille hankkeille tyypillistä kymppimiljoonien hintalapulla varustettua kolmevuotis-projektia. Ehkäpä juuri siksi siihen ei ole ryhdytty.

 

 

Lisätty:   Tunnelmaa rokotusjonoista 10.11.2009 

http://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/2009111010573267_si.shtml

 

Categories: None

Post a Comment

Oops!

Oops, you forgot something.

Oops!

The words you entered did not match the given text. Please try again.

Already a member? Sign In

0 Comments